Events

2020-08-12 16:00:00

Tee enemmän myyntiä etämyynnillä -verkkokoulutus

Harkitsetko myynnin tekemistä etänä? Mitä asioita pitää olla mietittynä ennen etämyynnin aloittamista? Kuinka onnistut parhaiten etämyynnissä?

Yrittäjiltä on vaadittu viime aikoina nopeaa reagointia vaihtuviin markkinaolosuhteisiin mm. koronavirusepidemian vuoksi. Joidenkin yritysten myynti on siirtynyt kivijalkaliikkeistä etämyyntiin melko ripeästi ja oletettavaa on, että etämyynti yleistyy pysyvästi esim. uusien asiakkaiden löytäessä tiensä verkkokauppoihin. Etämyynti on kaupankäyntiä, jossa ostaja ja myyjä eivät ole samanaikaisesti läsnä. Kauppa ja sitä edeltävä markkinointi tapahtuu kokonaan sähköpostilla, puhelimella tai muilla viestintävälineillä.

Tässä koulutuksessa käydään läpi hyväksi todettuja tapoja ja työkaluja etämyyntiä harkitseville. Käydään myös läpi stepit etämyynnin aloittamiseen. Tutustutaan ja esitellään käytännönläheisesti etämyynnin työkaluihin sekä etämyynti esityksen tekemiseen ja pitämiseen.

Etämyynnin mitattavat hyödyt
Milloin etämyynti toimii, milloin ei
Ennen etämyynnin aloittamista, huomioi nämä!
Etämyynnin vaiheet
Etämyynnin työkalut ja teknologia
Etämyyntiesitys esityskuntoon
Vinkkejä etämyynnin esityksen pitämiseen
Kouluttaja: Petri Halonen, Markkinointiviestintä Atomi Oy

Kouluttajan bio: Petri Halonen on Markkinointiviestintä Atomi Oy:n toimitusjohtaja. Petri on tehnyt kansainvälisille B2B suomalaisyrityksille myyntiesityksiä yli 20 vuotta sekä tekee myös itse viikoittain myyntiä. Etänä.

KOULUTUS TOTEUTETAAN ETÄKOULUTUKSENA VERKON KAUTTA.

Etäkoulutuksiin voit osallistua tietokoneella, jossa on kaiuttimet ja verkkoyhteys. Saat ilmoittautumislomakkeella kertomaasi sähköpostiosoitteeseen osallistumislinkin, jota klikkaamalla pääset mukaan koulutukseen.

Koulutuksen hinta on 90 euroa + alv. 24 %

Ilmoit. päättyy: 09.08.2020 00:00

Kieli: suomi

2020-08-14 09:00:00

Going against the grain: building a generic browser game

Open morning coffee event at Crazy Town Tampere!

”Any game developer will tell you that a browser game, that looks a lot like Civilization, would not be a key to success. But we believe our game idea has the potential to become the mother of all games.”

How to make hobby project to a prototype? Maarten Lensink and his friends are developing new game. Now they want to share their idea with web developers and strategy game players. Would you like to be part of the process?
During this morning coffee, you will hear more about the game and new technology they use.

Why they think it is going to be successful? Come to hear and tell also your ideas!

Lensink is a sofware engineer at Symagic and member of Crazy Town Tampere.

Welcome!

TIME 14.8.2020 9am
PLACE Crazy Town Tampere
LOCATION Rautatienkatu 21 B, 33100 Tampere
MORE INFORMATION Nuppu Laaksonen / nuppu.laaksonen@crazytown.fi / 040 717 3735

The event is in English. Please, register to the event the latest 12.8.2020

2020-08-14 17:00:00

Micromining – Exploring Sustainable Sourcing of Materials

Join this event to figure out what we could do to make technology more ecologically sustainable.

 

  • What kind of minerals could be mined from our devices?
  • Are there ways to sustainably gather minerals from our devices?
  • Are there ways to sustainably gather minerals from our local environment?
To join online sign up on the Eventbrite page: micromining.eventbrite.com
2020-08-18 10:00:00

Tahdo uudistua -sparrausaamu 18.8.

Haluatko apua yrityksesi kehittämiseen?
Tervetuloa Pirkanmaan Tahdo uudistua -sparraukseen!

Sparrauksessa käydään läpi liiketoimintanne eri osa-alueita asiantuntijoiden kanssa. Ryhmän tavoitteena on sparrata teitä ja tarjota konkreettista apua yrityksesi kehittämisen tueksi. Sparraussession kesto on noin 90 minuuttia. Sparraus on yrityksellesi maksuton. Sparraus on tarkoitettu yli 10 henkeä työllistäville pirkanmaalaisille yrityksille, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa.
Mukaan sparraukseen pääsee 10 potentiaalisinta yritystä.

Sparrauksessa yrityksellenne rakennetaan työkalujen avulla reittejä ja konkreettisia ratkaisuja liiketoiminnan uudistamiseen. Asiantuntijat haluavat tavata juuri sinut ja tuoda oman osaamisensa yrityksesi käyttöön!

Palautteita sparrauksiin osallistuneilta:

”Kyllä, koin. Hyviä kysymyksiä, pisti pohtimaan vähän laajemminkin, ja tämän aiheen vierestäkin. Juuri oikeaan aikaan saatiin lisäenergiapotku ja uusia ajatuksia.”

”Virkistävää jutella ja tuulettaa omia ajatuksia. Sain sparrauksesta uusia näkökulmia ja ideoita. Oikein hyvä setti.”

Sparraus järjestetään 18.8 klo 10.00-12.00, Crazy Town Tampere, Rautatienkatu 21 B, 33100 Tampere.

Sparrausaikataulu
10:00 Tervetuloa mukaan
10:15 Yrityskohtainen sparraus alkaa
11:45 Yhteenveto – mitä ratkaisumalleja löysimme tänään, miten tästä eteenpäin?
12:00 Tilaisuus päättyy

Hae sparraukseen viimeistään 12.8. klo 16.00 mennessä. Ilmoittautumisen jälkeen saat vielä tarkentavan kyselyn, johon tulee vastata, jotta olet mukana hakuprosessissa.

Valitsemme hakijajoukosta yritykset, jotka pääsevät mukaan pajaan!

Lisätietoja sparrauksesta:
Charlotta Lagerstam,
charlotta.lagerstam@innovestor.fi
p. 050 4688 779

Tahdo uudistua -ohjelma on tarkoitettu perinteisille suomalaisille pk-yrityksille, jotka kaipaavat apua yrityksensä kehittämisessä ja uudistamisessa. Olemme järjestäneet Tahdo uudistua -tapahtumia ympäri Suomen ja nyt myös verkossa, jotta yrittäjät pääsisivät verkostoitumaan ja saamaan uusia ideoita liiketoimintansa kehittämiseen.

Lue lisää: https://www.tahdouudistua.fi/

Ilmoit. päättyy: 12.08.2020 00:00

Kieli: suomi

Hinta: Ilmainen

2020-08-20 18:00:00

Joukkorahoitukseen liittyvät lait ja kampanjan rahoitus

Joukkorahoitus on menetelmä, jonka avulla jokainen voi edistää itselleen tärkeän projektin toteutumista. Tilaisuudessa esitellään joukkorahoitukseen liittyviä lakeja ja kerrotaan, millaisiin kuluihin on varauduttuva vastikkeellista joukkorahoituskampanjaa toteuttaessa.

Etälähetys on kaikille kiinnostuneille avoin. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 19.8.2020.

Tilaisuus on osa joukkorahoitusta esittelevää infotilaisuuksien sarjaa. Sarjan aiheet ovat:

• 10.7.2020 Joukkorahoituksen perusteet
• 17.6.2020 Joukkorahoituskampanjan suunnittelu
• 24.6.2020 Joukkorahoituskampanjan viestintä ja markkinointi
• 20.8.2020 Joukkorahoitukseen liittyvät lait ja kampanjan rahoitus
• 27.8.2020 Joukkorahoituskampanjan luominen Mesenaatti.me-palvelussa

Tilaisuuksien tallenne on myöhemmin nähtävissä YouTubessa Mun Tampere -kanavalla.

Infotilaisuudet liittyvät syksyllä käynnistyvään Mun Tampere -joukkorahoitukseen, jossa tamperelaisilla yhteisöllisillä ja kaupunkia elävöittävillä projekteilla on mahdollisuus saada kaupunki mukaan yhdeksi joukkorahoituskampanjansa rahoittajista.

Ilmoit. päättyy: 19.08.2020 00:00

Kieli: suomi

Hinta: Ilmainen

2020-08-21 09:00:00

Podcast osana onnistunutta markkinointia

Tampereen Crazy Townin aamukahveilla 21.8. perjantai-aamu lähtee käyntiin supertehokkaasti podcasteista oppien. Samalla sinulla on mahdollisuus päästä seuraamaan miten podcastin äänittäminen toteutetaan.

– Mikä on podcast?
– Miksi niitä tehdään?
– Kannattaisiko sinunkin aloittaa oma podcast?
– Miten julkaiset podcastia onnistuneesti osana yrityksesi markkinointia ja myyntiä?
– Onko podcastin avulla mahdollista lisätä myyntiä?

Annika ja Maria juontavat ja julkaisevat Bisnesvallankumous podcastia ja tuovat nyt podcastin äänittämisen Tampereen Crazy Townille. Näitä aamukahveja ei kannata missata, energisten aamukahvien avulla saat uutta boostia omaan tekemiseesi! Aamukahvien jälkeen sinulla on mahdollisuus tutustua Crazy Townin tiloihin yhteisövetäjien johdolla.

Annika Kartano on yrittäjä Studio Empire vuokrastudion takana sekä Crazy Townin markkinointivastaava ja tuottaja. Maria Uni Helin on Studio Empiren podcast-tuottaja.

MITÄ? Podcast osana onnistunutta markkinointia
MISSÄ? Crazy Town Tampere, Rautatienkatu 21 B, 33100 Tampere
MILLOIN? 21.8.2020 klo 9

Kysy lisää: Nuppu Laaksonen // nuppu.laaksonen@crazytown.fi // 040 717 3735

Ilmoittauduthan 19.8.2020 mennessä, jotta osaamme varata tarpeeksi tarjoiluja!

2020-08-26 09:00:00

Sparrausta yrittäjille -webinaari

Tredu ja Pirkanmaan Yrittäjät järjestävät webinaarin, jossa vinkataan erilaisista yrittäjille sopivista sparrausmahdollisuuksista koko Pirkanmaan alueella.

Mukana webinaarissa ovat Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Tredun liiketalouden koulutuspäällikkö Hilkka Pöyliö ja Tredun koulutustarkastaja Päivi Myllymaa.

– Yhdessä palvelemme yrittäjiä Pirkanmaalla erittäin laajalla koulutustarjonnalla mm. myynnin, markkinoinnin, johtamisen ja taloushallinnon sektoreilla. Oppisopimuksessa on mahdollista saada käyttöönsä mentori, joka sparraa yritystoimintaasi, kertoo Myllymaa.

Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki sähköpostiin ti 25.8. klo 16 mennessä.

Webinaari on maksuton.

Tervetuloa mukaan!

Täältä näet Tredun tulevat tapahtumat: https://www.tredu.fi/tapahtumat.html.stx?aihealue=

Ilmoittautumislomake: https://elomake.tampere.fi/lomakkeet/21334/lomakkeet.html

Ilmoit. päättyy: 25.08.2020 00:00

Kieli: suomi

Hinta: Ilmainen

2020-08-27 18:00:00

Joukkorahoituskampanjan luominen Mesenaatti.me-palvelussa

Joukkorahoitus on menetelmä, jonka avulla jokainen voi edistää itselleen tärkeän projektin toteutumista. Tilaisuudessa opastetaan, miten luodaan vastikkeellinen joukkorahoituskampanja suomalaiseen Mesenaatti.me-yhteisörahoituspalveluun.

Etälähetys on kaikille kiinnostuneille avoin. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 26.8.2020.

Tilaisuus on osa joukkorahoitusta esittelevää infotilaisuuksien sarjaa. Sarjan aiheet ovat:

• 10.7.2020 Joukkorahoituksen perusteet
• 17.6.2020 Joukkorahoituskampanjan suunnittelu
• 24.6.2020 Joukkorahoituskampanjan viestintä ja markkinointi
• 20.8.2020 Joukkorahoitukseen liittyvät lait ja kampanjan rahoitus
• 27.8.2020 Joukkorahoituskampanjan luominen Mesenaatti.me-palvelussa

Tilaisuuksien tallenne on myöhemmin nähtävissä YouTubessa Mun Tampere -kanavalla.

Infotilaisuudet liittyvät syksyllä käynnistyvään Mun Tampere -joukkorahoitukseen, jossa tamperelaisilla yhteisöllisillä ja kaupunkia elävöittävillä projekteilla on mahdollisuus saada kaupunki mukaan yhdeksi joukkorahoituskampanjansa rahoittajista.

Ilmoit. päättyy: 26.08.2020 00:00

Kieli: suomi

Hinta: Ilmainen

2020-08-28 09:00:00

Muutoksen merimerkit: strateginen aamupäivä toisinajattelijoille

Aikaa, jonka keskellä elämme, leimaavat epävarmuus, kompleksisuus sekä haasteiden ja ratkaisujen monimuotoisuus.

Tarkoituksenamme on koota yhteen joukko eri alojen kehittäjäsieluja ja rikastavia näkökulmia. Haluamme tarjota mahdollisuuden kihelmöivälle keskustelulle ja saada aikaan uutta ajattelua ja oivalluksia.

Kenelle:
Aamupäivä on tarkoitettu sinulle, joka toimit itseohjautuvasti esimerkiksi yrittäjänä tai toiminnasta / tiimistä / hankkeesta vastuuta kantavana.

Mitä:
Strateginen aamupäivä työnmuutoksessa navigoimiseen ja joustavuuden lisäämiseen.

Työvälineinä ja yhteisen keskustelun tukena käytämme viittä eri väittämää. Inspiroivan keskustelun lisäksi jokaisen väittämän kohdalla sovellamme siihen sopivaa työkalua. Työkalut ja tehtävät auttavat lisäämään muutosjoustavuutta ja toteuttamaan pieniä mutta konkreettisia ja vaikuttavia tekoja arjessa.

Milloin ja missä:
Perjantai 28.8. klo 9-12
Paikkana toimii kaunis ja inspiroiva Näsinpuisto Tampereella

Varaa paikkasi heti:
https://kylagrouposk.typeform.com/to/hsBoQ2
Ilmoittaudu viimeistään pe 21.8.

Hinta:
125€ + alv 24% / osallistuja.

Tyytyväisyystakuu:
Jos jostain syystä et ole tyytyväinen aamupäivän antiin, lupaamme rahat takaisin.

Aamupäivän järjestää kyläläiset Varpu ja Johanna.

2020-09-01 16:00:00

Toiminimen verokoulu

Mitä toiminimiyrittäjän pitää tietää verotuksesta?

Yrittäjä – valitsitko yritysmuodoksesi toiminimen? Jotta sinä voit keskittyä täysin liiketoimintaasi sen sijaan, että suurin osa ajastasi menee taisteluun Verohallinnon kanssa, tule mukaan toiminimiyrittäjille suunnattuun verokouluumme.

Kolmen tunnin aikana tulet oppimaan oikeutesi, mahdollisuutesi ja velvollisuutesi tulo- ja arvonlisäverotusta koskien. Verokoulussa tullaan käsittelemään muun muassa seuraavia aiheita:

Muistiinpano- vai kirjanpitovelvollinen? Yhden- vai kahdenkertainen kirjanpito?
Kuulunko kaikkiin riittäviin Verohallinnon rekistereihin, entä onko minun pakko maksaa ja ilmoittaa arvonlisäverot kuukausittain?
Maksa verosi, mutta maksa ne oikean suuruisina ja oikeaan aikaan
Ilmoitusvelvollisuudet ja ajallinen kohdistaminen osana kannattava yritystoimintaa
Mistä verotettava tulo muodostuu, mitä huomioitavaa tulo- ja arvonlisäverotuksessa
Hankkiako henkilö- vai pakettiauto ja miten se vaikuttaa verotukseen?
Miten voin siirtää itselleni palkkaa ja olenko oikeutettu päivärahoihin ja kilometrokorvauksiin?
Mitä tarkoitetaan tuloverotuksessa lisävähennyksellä ja miten se liittyy toimintaani?
Mitä saan vähentää tulo- ja arvonlisäverotuksessa?
Yleiset laskumerkintävaatimukset
Mitä kysymyksiä sinulla on?
Kouluttaja: Heikki Rintala, Verokonsultointi Rintala

Koulutuksen hinta: 90 euroa + alv. 24 %.

Ilmoit. päättyy: 31.08.2020 00:00

Kieli: suomi

2020-09-24 00:00:00

Nordic Business Forum in collaboration with Oslo Business Forum Live Stream in Espoo & Tampere

THE NEW NORMAL
Nordic Business Forum aims to provide you with all the tools and networks needed to be a part of the change
Live Stream is shown at Technopolis Innopoli 1, Espoo and Technopolis Yliopistonrinne, Tampere. Join our live stream event on 24.9.2020.

Espoo Technopolis Innopoli 1, Galileo (Tekniikantie 12, Espoo)
Tampere Technopolis Yliopistonrinne, Häggman (Kalevantie 2, Tampere)

Tallinn Technopolis Ülemiste
Vilnius Technopolis Gama

Please save the date
The event is free of charge and open for Technopolis customers. People are seated on a first-come, first-served basis. The event will be held in English. Registration is required, we will open the registration in August.

Building leaders who change the world
The world has shifted, and the game has changed. Throughout the COVID-19 pandemic, organizations around the globe have demonstrated remarkable agility, changing business models literally overnight. The ‘new normal’ will be different, but with great possibilities and uncertainties that leaders will have to navigate. Technopolis provides the opportunity to attend Nordic Business Forum online event onsite. Changes are possible.

What are the lasting changes going out of this crisis?
What are the skills that leaders need in order to guide their business through and beyond this shift?
How to focus on long term results while dealing with short term crisis?
Technopolis provides the opportunity to attend Nordic Business Forum online event onsite. Changes are possible.

Partners

Want to join? Please contact: events@technopolis.fi and we will let you know more about partnerships.

Feedback from previous live stream events at Technopolis campuses:

“You have perfected the arrangements. I want nothing more, nothing less.”
“Cool event and very good speakers.”
“Two thumbs up!”
“Thanks again! See you next year.”
“Thank you for an excellent event!”
The schedule and topics are preliminary and directional – changes are possible.

2020-10-13 09:30:00

How to start your own webshop

Are you thinking about starting your own webshop or want to learn how to get more out of ecommerce? This webinar will offer a compact kickstart to any business looking to take the leap to online business.

In this webinar:

You get a brief introduction to the ecommerce landscape in Finland
The trainer guides you through how to conduct basic market research for your business
You get practical advice on starting your own webshop
This webinar suits anyone looking to grow their business online. No previous digital marketing experience is needed. The training is conducted by Grow with Google trainer Reidar Wasenius. Webinar is held in English and is free to participate.

How to participate?

The webinar is held live using Go To Webinar platform. You can participate if you have a computer with internet connection and speakers or smartphone / tablet (download Go To Webinar app from your device’s app store). After registering you will get a confirmation email which contains your personal link and instructions.

The webinar is recorded and the recording together with materials will be send by email to all registrants. If you can’t join the live session, you can still register and you will receive the recording and materials.

2020-10-21 12:00:00

NextLevel 2020

Tietoa, ideoita ja rohkeutta yrityksen kasvuun
Hei yrittäjä! Haluaisitko kasvattaa bisnestäsi? Next Level 2020 on sinua varten!

Kasvuun on monta tietä: kansainvälistyminen, työntekijän palkkaaminen, laajentuminen kotimaassa, yrittäjän henkilökohtainen kasvu tai yritystoiminnan kehittäminen esimerkiksi myyntiä varten.

Koe Next Level 2020 -tapahtumamme omalla tavallasi: Kuuntele inspiroivia yrittäjätarinoita, joita yhdistää uniikki näkökulma kasvuun. Sovi etukäteen kahdenkeskisiä tapaamisia muiden osallistujien tai yrittäjyyden asiantuntijan kanssa BusinessMaker-sovelluksen kautta. Tapaa muita yrittäjiä. Hengaile viihtyisällä lounge-alueella ja hoida samalla kiireellisimmät työasiat järjestykseen.

Ohjelmalavalla järjestetään myös opiskelijoiden liikeideakilpailun finaali ja palkitaan Pirkanmaan Vuoden nuori yrittäjä.

PÄÄLAVA
*Muutokset mahdollisia*

12.15 // Pasi Mäkinen, Pirkanmaan Yrittäjät: Tapahtuman avaus

12.25 // Pirkanmaan Yrittäjien liikeideakilpailun finaali: Viisi finalistia pitchaavat oman liikeideansa kilpailun tuomaristolle ja yleisölle

13.00 // Saija Pöyhönen, Peltisepänliike Pöyhönen Oy: Kasvun tiellä – uusilla urilla

13.25-13.35 // Tauko

13.40 // Juhani Lehti, Tampereen Konepajat Oy: Vauhtia kasvuun yrityskaupoista

14.10 // Tuomo Isokivijärvi, StepOne Tech Oy: Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta

14.35-14.50 // Tauko, tarjolla on pientä suolapalaa

14.55 // Pirkanmaan Vuoden nuoren yrittäjän palkitseminen

15.15 // Keynote-puhuja Ilkka Lavas: Yrityksen kehittämisestä ei saa tinkiä

16.20 // Aluehallintovirasto: Vastuullisuus vahvistaa yritystoiminnan kasvua

16.45 // Liikeideakilpailun voittajan julkistaminen

17.00 // Päälavan ohjelma päättyy

MUU OHJELMA

Hyödynnämme tapahtumassa BusinessMaker -sovellusta, jossa voit tutustua muihin osallistujiin ja asiantuntijoihin sekä ehdottaa tapaamista. Tapaamiset aikataulutetaan puolestasi ja niitä järjestetään klo 12.15-13 ja 16.30-18 välisinä aikoina.

Lounge-alueella voit tehdä töitä, verkostoitua vapaasti ja tutustua yhteistyökumppaneidemme yrittäjille suunnattuihin palveluihin. Kahvipannu porisee koko päivän.

TAPAHTUMAN KOTISIVU
www.nextlevel2020.fi

Tapahtuma on maksuton.
Tervetuloa!

2020-11-24 09:30:00

Answering questions with data

In order to run a profitable online business and to succeed in cost-effective digital marketing you need data. In this online training session, you will learn how to use data and analytics to help your business grow.

In this session, Grow with Google’s trainer will help you with the following:

Learn to ask the right questions
Learn which tools to use
Understand the data
This webinar suits anyone looking to grow their business online. No previous digital marketing experience is needed. The training is conducted by Grow with Google trainer Reidar Wasenius. Webinar is free to participate and is held in English.

How to participate?
The webinar is held live using Go To Webinar platform. You can participate if you have a computer with internet connection and speakers or smartphone / tablet (download Go To Webinar app from your device’s app store). After registering you will get a confirmation email which contains your personal link and instructions.

The webinar is recorded and the recording together with materials will be send by email to all registrants. If you can’t join the live session, you can still register and you will receive the recording and materials.